Esittelyssä Ville Jäppinen — luovaa webbikoodailua

Aradolaiset viettivät hyvin ansaittua kesälomaa ja kesälaitumelta paluun jälkeen tiimin koko kasvoi iloisesti jälleen uudella konsultilla. Kolmannella Villellä itseasiassa. Ihan kylmiltään ei Jäppisen Villeä heitetty uuteen tiimiin vaan hänet toivotettiin tervetulleeksi jo Aradon kesäpäivillä, mikä oli oiva tapa tutustua puolin ja toisin uuteen tulokkaaseen. Toki näin covid-aikaan uudessa työpaikassa aloitus on aika erilaista, joten oli onni, että tällainen tapahtuma osui kohdalle. Näin Slackissa vastaan tulevat kasvot ovat jo entuudestaan tuttuja.

Villen arki alkoi tyypilliseen tapaan perehdytyksellä ja tietokoneen laittamisella toimintakuntoon. Julian kanssa käytiin läpi yrityksen toimintaan liittyviä asioita, mitkä auttavat pääsemään alkuun. Ville on kokenut olonsa tervetulleeksi niin kesäpäivillä kuin Slackissäkin, mikä on tärkeää, koska etäaikana työskentely on pääosin itsenäistä eikä perinteistä vuorovaikutusta uuden työntekijän kanssa tapahdu.

Aradon vetovoima

Arado nousi esille edellisten työkavereiden kanssa käydyssä keskustelussa. Keskustelun aiheena oli palkkamallit ja Aradon malli kuulosti mielenkiintoiselta, joten Ville päätti ottaa yrityksestä selvää. Meininki vaikutti hyvältä ja papereita lähetettiin eteenpäin. Palkkamallin etuihin Ville lukee sen, että palkoista ei tarvitse käydä keskustelua rekrytoinnin yhteydessä eikä jatkossakaan.

Ville aloitti uransa pienessä firmassa ja siirtyi sen jälkeen keskisuureen yritykseen. Hänellä on kokemusta eri kokoisista organisaatiomalleista ja niiden eduista sekä haasteista. Häntä kuitenkin houkutteli enemmän pienen yrityksen koko. Pienessä yrityksessä oppii tuntemaan työkaverit ja sitä hän arvosti.

Kolmas tekijä oli Aradon yrittäjämäinen malli. Häntä kiinnosti eniten se, että voi toimia yrittäjämäisesti ilman perinteistä yrittäjän riskiä ja yrittämiseen liittyvää byrokratiaa tai ainakaan näitä ei tarvitse yksin hoitaa. Aradossa saa tukea projektien löytämiseen sekä peruspalkan, jos asiakasprojektia ei aina ole käsillä.

Aradolta hän odottaa paljon mielenkiintoisia projekteja ja yhdessäoloa sekä hauskanpitoa työkavereiden kanssa. Tiimi on sen verran pieni, joten koko porukan tapahtumia on helppo järjestää. Toivottavasti covid-tilanne sen mahdollistaa syksyllä.

Aika ennen Aradoa

Ville tiivistää lyhyesti ja ytimekkäästi historiansa sanaan koodaaminen. Hän on koodaillut. Hieman tarkemmin tiedusteltuna ensimmäinen kymmenen vuotta meni uutispalvelujen koodailussa. Näillä palveluilla oli jopa satojatuhansia käyttäjiä. Sen jälkeen hän siirtyi web applikaatioiden ihmeelliseen maailmaan, jossa käyttäjämäärät olivat huomattavasti pienempiä. Hän oli kehittämässä sisäisiä järjestelmiä, kuten vakuutusten hallintaa ja kevyt-yrittäjien laskutuspalvelua.

Henkilö konsulttiprofiilin takana

Ville on aina ollut luova tyyppi. Kouluaikana kuvaamataito, musiikki, matematiikka ja äidinkieli olivat vahvoja oppiaineita. Hän on touhunnut tietokoneiden kanssa lapsuudestaan asti ja ohjelmoinnissa luovuus, matemaattiset ja kielelliset puolet sekä ongelmanratkaisu yhdistyvät mielenkiintoiseksi kokonaisuudeksi. Jos hän ei koodaisi, hän haluaisi tehdä silti jotain luovaa, ehkä graafista suunnittelua. Myös käytettävyys on lähellä Villen sydäntä, joten kenties funktionaalisten fyysisten tuotteiden suunnittelu ja kehitys voisi olla yksi mahdollisuus.

Vapaa-aikana hän rentoutuu podcastien, rumpujen ja kirjojen äärellä. Tällä hetkellä yöpöydältä löytyy Monte-Criston kreivi: klassikko, jota voi suositella kaikille. Hän kommentoi myös, että “koodailen työni vastapainoksi” ja Ville virnistää. Harrasteprojektit ovat viime vuosina keskittyneet funktionaaliseen ohjelmointiin ja tällä hetkellä on työn alla Elm:llä koodattu podcast-soitin, mikä antaa iloa omaan vapaa-aikaan ja podcastien kuunteluun. Ville viettää myös paljon aikaa perheensä kanssa.

Viimeisenä kevennyksenä kysyttiin supervoimaa. Jos Ville saisi valita itselleen supervoiman, se olisi kyky nukahtaa silloin kun haluaa. Varsinkin silloin kun pitäisi mennä aikaisin nukkumaan, tulee helposti pyörittyä sängyssä eikä uni tule. Tällaisella supervoimalla uni tulee heti, kun lamppu sammuu. Pitää laittaa ehdotus Nukkumatin toivelistalle.

Etsimme jatkuvasti uusia senior full stack devaajia tiimiimme. Jos haluat liittyä tiimiimme, käy tutustumassa Aradoon ja jätä hakemuksesi osoitteessa www.arado.fi/rekry!