Työtavat & menetelmät
Ville Oksanen
Veli-Pekka Virtanen

Konsultista tuotekehitystiimin johtoon - vieraana Juha Järvinen, Visma Sirius

Juha Järvinen on istunut molemmilla puolilla konsultointipöytää. Aiemmin urallaan hän toimi konsulttina ja johti ulkoisista asiantuntijoista koostuvia tiimejä asiakkailla. Sittemmin hän on johtanut Visma Siriuksella sekä sisäisistä työntekijöistä että konsulteista koostuvaa tuotekehitystiimiä.

Keskustelemme Juhan, Oksasen ja VP:n voimin siitä, mitä Juha olisi halunnut tietää asiakkaan näkökulmasta jo konsulttina toimiessaan, millaisia taitoja hän etsii rekrytoidessaan uutta konsulttia ja minkälaisen konsulttitoimittajan kanssa hän mielellään toimii.

Asiaa siis myynnistä, osaamisesta ja tuotetiimin johtamisesta tässä Arado Podcastin jaksossa!

Toim. huom. Tilanne Visma Siriuksella liikkunut haastatteluhetkestä vilkkaasti eteenpäin, ja Juha toimiikin haastattelussa mainitun position sijaan yrityksessä nykyään kahden erillisen tiimin Engineering Managerina.